Jaahas taas olisi aika oksentaa jotain paperille (tietokoneen ruudulle). Itse kurssista minulla on ollut hyvin ristiriitaisia fiiliksiä, välillä koko kurssi on pelkästään ketuttanut mutta nyt loppusuoralla kun miettii taaksepäin niin ei se niin paha ollutkaan. Tästä pitää kiittää aktiivista ryhmäämme, kiitos että teitte tästä aktiivisuudellanne siedettävän kokemuksen.

Ensimmäinen tehtävä oli itselleni todella haastava vaikkakin aihe oli ihan mielenkiintoinen. Oli todella hankalaa päästä alkuun kirjoittamisessa ja jotenkin ajatus blogitekstin kirjoittamisesta oli vastenmielinen mutta nyt sekin on tehty. Toisten blogitekstien lukeminen taas oli mielenkiintoista juurikin niiden erilaisuuden takia jonka takia myös niiden kommentointi oli mukavaa puuhaa.

Toista tehtävää varten joutuikin sukeltamaan syvemmälle internetin ihmeelliseen maailmaan.  Oman ehdotukseni http://oppiminen.yle.fi/ajankohtaista/suomalaisopettajat-skeptisia-tietoteknologian-kayttajia löysin täältä http://oppiminen.yle.fi/ajankohtaista, siellä oli myös paljon muitakin mielenkiintoisia tekstejä muunmuassa Janin ehdottama ja ryhmämme valitsema teksti http://oppiminen.yle.fi/ajankohtaista/kuulen-sanan-mediakasvatus. Ensiksi mietin että valitsen jonkun Paula Norosen kasvatukseen liittyvistä kolumneista (http://www.hs.fi/elama/aihe/paulanorosenkolumnit/) mutta päädyin kuitenkin asiapitoisempaan tekstiin. Luin myös läpi kaikki ryhmämme ehdotukset joista jokainen oli omalla tavallaan mielenkiintoinen.  Ryhmässä työskentelyssä oli omat haasteensa mutta sekin sujui yllättävän näppärästi.

Tästä kolmannesta tehtävästä on vaikea sanoa mitään paitsi että kirjoittamisen aloittaminen oli taas melkein ylivoimaisen vaikeaa.  Aloitin lukemalla Professori Kirsti Longan kolumnin http://psykologinenpaaoma.fi/2013/09/03/diginatiiveja-ja-digisiirtoilaisia/ joka oli mielestäni hyvä vaikkakin kärjistetty kuva nykynuorista.  On erittäin tärkeää että nykyistä koulujärjestelmäämme kehitetään tarkoituksenmukaisemmaksi. Toivottavasti tutkimus “Kuilu diginatiivien ja koulujen tietokäytäntöjen välillä” auttaa siinä tavoitteessa. Oli hyvin silmiä avaavaa kun viime kurssikerralla käsiteltiin sitä kuinka mediakasvatus näkyy tämän hetkisissä OPS:eissa.

Kurssi sai minut myös arvioimaan omaa mediakriittisyyttäni ja myös itse saamaani mediakasvatusta (not). Pitää olla kriittinen muttei kyyninen.

Mielestäni virtuaaliryhmässä työskentely olisi ollut mukavampaa jos vaikka ensimmäisellä kurssikerralla olisi koottu ryhmä kasaan ja olisi nähnyt naamat kenen kanssa saa työskennellä, nyt ryhmän jäsenet jäivät hyvin etäisiksi, nimiksi tietokoneen ruudulla. Toisaalta kyllä tehtävät näinkin hoituivat mutta itselleni ei syntynyt yhtään uutta ihmissuhdetta joita luultavasti olisi syntynyt jos olisimme olleet tekemisissä fyysisesti ryhmänä.

Aion tulevaisuudessakin tukeutua internettiin kun haen tietoa. Siitä on hyvä aloittaa että tänään luin tenttikirjaa e-kirjana (pää tuli kipeäksi kun tuijotteli ruutua niin pitkään) mutta hyvä puoli on se kuinka helposti sen sai auki tähän tietokoneen ruudulle.

Ugh olen puhunut

(Tämä blogiteksti on kirjoitettu Tampereen yliopiston kurssia KASDIGIT varten)

Hashtag sitä ja risuaita tätä. Kun aloin pienessä mielessäni suunnittelemaan tätä blogi kirjoitusta, niin huomasin aiheen tuovan hyvin ristiriitaisia ajatuksia. Välillä olin kirjoittamassa siitä kuinka syvältä nykyinen some kulttuuri on ja taas toisella hetkellä aattelin ylistää nykyistä tekniikan voittokulkua, loppujen lopuksi päädyin siihen että päästelen vain kaikki aivopierut ulos ja katson mitä siitä seuraa.

En muista tasan tarkkaan minä vuonna meille tuli ensimmäinen tietokone mutta muistan että olin heti sinut sen kanssa ja aloin tehdä tuttavuutta uuden vieraan kanssa. Paremmin muistan taas ATK-tunnit ala-asteella joilla huomasi että opettaja ei ollut niin sinut tietokoneiden kanssa ja melkein halveksi niitä mutta muisti kyllä todeta jossain sivulauseessa että "ehkä tulevaisuudessa näillä voidaan tehdä jotain fiksuakin..". Yläasteella taas oli aiheesta hyvinkin kiinnostunut opettaja, harmi vain että hän ei osannut jakaa tietouttaan niin että joku olisi siitä jotain tajunnut tai jopa hyötynyt. Lisäksi jos hän olisi tajunnut seurata oppilaiden puuhailua niin hän olisi tajunnut että ensimmäisen tunnin jälkeen (josta kukaan ei tajunnut mitään) jokainen luokan oppilas touhuili omiaan internetin ihmeellissessä maailmassa tai pelasi vaihtoehtoisesti miinaharavaa.

Nykyaikana tuntuu siltä että yhä harvempi osaa nauttia hyvistä hetkistä yksin tai yhdessä vaan kaikki pitää juuri sillä hetkellä jakaa someen (onko mitään oikeasti tapahtunut jossei sitä jaa?). Tuntuu huvittavalta katsella ympärilleen ravintolassa kun joka toisella ruokailijalla on kädessään puhelin jolla koitetaan ottaa kuvaa jäähtyvästä ruoka-annoksesta juuri oikeassa kuvakulmassa että kaikki näkevät että taas on käyty paikallisessa pitseriassa syömässä. Tai jos vietämme kaveriporukalla iltaa niin jokaisen paikalla olijan on pakko ottaa selfie niin että kaikki näkevät että taas on oltu juomassa kaljaa, niin kuin joka viikonloppu. Minua itseäni ahdistaa ajatus siitä että kaikki tietäisivät mitä touhuilen, mitä syön ja mitä ajattelen. En näe syytä minkä takia jakaisin näitä tietoja somessa jos jotain oikeasti kiinnostaa niin kerron kyllä kysyttäessä. 

Toisaalta tässä taas pata soimaa kattilaa koska välillä tuntuu oikeasti siltä puhelin on kasvanut oikeaan käteeni kiinni, vaikka kuinka ravistan niin se ei lähde siitä mihinkään. Niinä yksittäisinä hetkinä kun puhelin on jostain syystä joutunu taskun pohjelle, tuntuu oikea käteni tyhjältä, jotenkin alastomalta.

Summa summarum henkilökohtainen mielipiteeni on se että teknologia on helpottanut huomattavasti elämääni ja elämäämme ja se tulee tekemään sitä myös tulevaisuudessa, meiltä ei tulla kysymään haluammeko sitä. Tämä on vain fakta jonka kanssa täytyy elää joten en siis näe syytä miksei siitä kannattaisi ottaa kaikkea irti, unohtamatta kuitenkaan sitä että kaikkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan kannattaa suhtautua kriittisesti mutta sitä ei kannata silti ottaa turhan vakavasti.